Telkon uutiset

Uudet tuotteet, tärkeimmät tapahtumat ja markkinoiden uusimmat trendit ja muita uutisia muovi- ja kemian teollisuudesta

Telko Oy on ostanut tanskalaisen Square Oil A/S:n liiketoiminnan

16.8.2018 | Telko Oy

Telko_Squareoil_l

Telko Oy on ostanut tanskalaisen Square Oil A/S:n liiketoiminnan. Square Oil on voiteluaineiden palvelu- ja jakeluyritys, jonka suurin päämies on BP Castrol. Square Oil on keskittynyt vaativiin teollisuusvoiteluasiakkuuksiin. Liiketoiminnan liikevaihto on noin 3 miljoonaa euroa, josta puolet tulee Norjan ja puolet Tanskan markkinoilta. Telkolla on vastaavaa merkittävää pitkäaikaista teollisuusvoiteluaineyhteistyötä BP Castrolin kanssa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kaupalla ei ole merkittävää vaikutusta Telkon tulokseen vuonna 2018.

 

”Square Oilin liiketoiminta sopii Telkoon erinomaisesti. Square Oilin päämies, BP Castrol, on Telkolle jo ennestään merkittävä yhteistyökumppani. Kaupan myötä saamme hyvän asiakaskunnan Tanskassa ja Norjassa sekä myös erinomaisen osaavan organisaation”, sanoo Telkon toimitusjohtaja Kalle Kettunen. 

 

 Telko Oy:n omistaa vuonna 1929 perustettu pörssiyhtiö Aspo Oyj.

 

 

Lisätietoja:

Kalle Kettunen, toimitusjohtaja, Telko Oy, puh. 040-5585478, kalle.kettunen@telko.com

 

Kuvassa vasemmalta oikealle: Morten Nedergaard, Director Lubricants Danmark/Norge, Per Rosenberg, VP Telko Lubricants, Kalle Kettunen, President Telko Oy, Ib Mortholst, founder of Square Oil, Dag Ivar Rakke, Sales Manager Lubricants Norge, Per Mortholst and Tomi Tanninen, CFO Telko Oy

Telko Oy

Telko Oy

Telko on johtava muoviraaka-aineiden, teollisuuskemikaalien ja voiteluaineiden asiantuntija ja jakelija. Se toimii arvoketjussa vastuullisena kumppanina yhdistämällä tunnetut kansainväliset päämiehet ja asiakkaat. Kilpailuetuina ovat vahva tekninen tuki, tehokas logistiikka ja paikallinen asiantunteva palvelu niin idässä kuin lännessä.

Tilaa Telkon uutiskooste