Taina Lemola (Suomi), s 1975, on nimitetty Leipurin- ja Telko-yritysten logistiikkapäälliköksi. Taina sijoittuu organisaatiossa Leipurin-yksikköön, mutta työskentelee sekä Leipurin että Telkon logistiikkapäällikkönä, ja sovittaessa tapauskohtaisesti laajemminkin Aspo-konsernissa.
Taina tulee palvelukseemme Helvar Oy:stä, jossa hän on toiminut logistiikkapäällikkönä vuodesta 2008. Sitä ennen Taina toimi Senior Consultant-tehtävissä Confidea Business Consulting- yrityksessä (ent. EDI Management Finland) vuodesta 2000.
Tainan toimenkuvaan kuuluvat koko toiminta-aluettamme koskien logistiikan perustehtävät ja erilaiset logistiikkatoimintomme kokonaisuuden ja osa-alueiden suunnittelu- ja kehitystehtävät, sekä myös toimintolaskennan hyödyntäminen tuotevalikoiman analysoinnissa, varasto- ja kuljetustoimintojen sekä seurantamittareiden kehittämisessä.
Leipurin Oy:ssä Taina raportoi Matti Väänäselle ja Telko Oy:n osalta Kalle Kettuselle. Taina aloittaa 1. helmikuuta. 2010.