Telkon blogi

Tuoreita tuotekehitysideoita ja arvokkaita vinkkejä esimerkiksi muoviraaka-aineiden, kemikaalien ja voiteluaineiden käyttöön.

Valitse kotimainen jakelukumppani

4.12.2019 | Telko Oy

Telko on kotimainen kumppanisi, 111-vuotias kansainvälisesti toimiva suomalainen yritys.

 

 

Telko on joustava suomalainen jakelija. Sitoudumme vahvasti kotimarkkinaamme: työllistämme Suomessa ja tuemme kotimaisia asiakkaitamme. Henkilöstömme ja tukifunktiomme ovat lähellä sinua ja palvelevat paikallisilla kielillä. Haluamme tarjota uusimmat ratkaisut ja teknologiat asiakkaidemme käyttöön.

 

Telko on osa Aspo-konsernia, jonka omistajuus on yli 90 prosenttisesti Suomessa. Tuhansien suomalaisten osakkeenomistajien ansiosta omistajahyöty jää suurelta osin kotimaahan.

 

Telkon tarina

 

Telkon historia alkaa vuonna 1908 perustetusta Metalliteollisuuskonttorista, joka erikoistui hiilen ja koksin maahantuontiin. Telkon toiminta on aina perustunut asiakkaiden tarvitsemien tuotteiden ja ratkaisujen toimittamiseen paikallisesti. Yli 110 vuoden aikana Telko on kasvanut raaka-aineiden jakelijaksi ja prosessiasiantuntijaksi, joka palvelee asiakkaita eri puolilla maailmaa. Telkon arvot ohjaavat yritystä kehittymään kestävän kehityksen edelläkävijäksi ja ratkaisutoimittajaksi, joka yhdistää teollisuuden asiakkaat ja raaka-ainevalmistajat.

 

Uskomme kumppanuuteen, ihmisiin perustuvaan menestykseen, vastuullisuuteen ja jatkuvaan kehittämiseen. Yhteiset eettiset ohjeet (Code of Conduct) ja arvopohjamme tekevät meistä monikansallisen asiantuntijatiimin.

 

 

 

Banner_OstaTyotaSuomeen_LI

 

Telko Oy

Telko Oy

Telko on johtava muoviraaka-aineiden, teollisuuskemikaalien ja voiteluaineiden asiantuntija ja jakelija. Se toimii arvoketjussa vastuullisena kumppanina yhdistämällä tunnetut kansainväliset päämiehet ja asiakkaat. Kilpailuetuina ovat vahva tekninen tuki, tehokas logistiikka ja paikallinen asiantunteva palvelu niin idässä kuin lännessä.