Telkon blogi

Tuoreita tuotekehitysideoita ja arvokkaita vinkkejä esimerkiksi muoviraaka-aineiden, kemikaalien ja voiteluaineiden käyttöön.

Telkon sponsoroima Emil Lindholm on valittu AKK:n Tulevaisuuden Tähdeksi

27.9.2017 | Emma Vuorio

Telko Emil Lindholm auto.jpg

Rallin Tulevaisuuden Tähti -kilpailun neljäs voittaja on 20-vuotias helsinkiläinen Emil Lindholm. Telko solmi kesällä sponsorisopimuksen Lindholmin kanssa tämän voitettua tittelin.

Vuodesta 2014 lähtien järjestetty Tulevaisuuden Tähdet -kilpailun osallistujat tulevat SM-sarjan kolmannesta luokasta. Kriteerinä kuljettajan valitsemiseksi kilpailuun on alle 25-vuoden ikä ja kuljettajan tulee olla ennen Suomen MM-rallia ajettujen osakilpailujen jälkeen viiden parhaan joukossa. Vierumäellä järjestetyssä finaalissa arvioitiin muun muassa kilpailijoiden henkistä ja fyysistä vahvuutta. Kansainvälisistä ralliammattilaisista koostunut tuomaristo valitsi Emil Lindholmin voittajaksi. Tuomaristo komentoi Emil Lindholmin voittoa seuraavasti: ”Hän oli tasaisin paketti, eikä suoranaisia heikkouksia ollut millään osa-alueella."

Suomi on tunnettu rallimaailmassa kansainvälisesti menestyneistä kuskeistaan.Tulevaisuuden Tähdet -kilpailun tarkoitus on vauhdittaa nuorten rallilupausten tietä kohti maailman huippua ja kannustaa kohti kansainvälisiä läpimurtoja.

YLE Areenan MotorSport extra -jaksossa kerrotaan Emil Lindholmin kaudesta ja Tulevaisuuden Tähdet -kilpailusta enemmän.

https://areena.yle.fi/1-3902053


 

 


Emil Lindholm

Syntynyt: 19.7.1996
Kotipaikka: Ruoholahti
Ura: Kaksi voittoa SM3 / R2 luokassa Ralli SM-sarjassa tänä vuonna
Auto Ralli SM-sarjassa: Peugeot 208 R2
Ralli-ihanne: Sebastien Loeb
Rata-ihanne: Ayrton Senna

galleria_jyvaskyla2017a.jpg
Emma Vuorio

Emma Vuorio

Telkon Markkinointikoordinaattori

Tilaa Telkon blogisyöte